17. helmikuuta 2011

Lennä, lennä, leppäkerttu

Mieheni siskon tyttö täyttää ensi viikolla vuoden, ja lahjaksi ompelin tällaisen simppelin liivihameen. Kaava on Ottobren numerosta 3/2002, koossa 80 cm. Kiinnityksenä olkapäillä on musta kam-neppi parilla säätömahdollisuudella. Kankaaksi valikoitui punainen vakosametti, joka tuntui kuitenkin kaipaavan vähän piristystä. Niinpä liivihameelle onkin lennähtänyt kolme applikoitua leppäkerttua :)




Papulle keväthaalari

Kangaskaupassa bongasin palalaarista ihanan väristä fleeceä, joka halusi ehdottomasti päätyä kevyeksi haalariksi loppukevään vauvallemme. Kuvittelisin, että huhti-toukokuulla ei välttämättä tarvita enää toppahaalaria, mutta jonkinlainen haalari voisi olla kuitenkin tarpeen. En sitten tiedä, onko fleecehaalari trikoovuorella paras mahdollinen yhdistelmä mutta eiköhän se selviä kun saadaan tuo meidän "papu" sitten keväällä masun tälle puolelle.





Kaava on ottobren numerosta 4/2004 koossa 56 cm ja ainoat muutokset jotka tein, ovat nuo lohikäärmeen "suomut" tuolla hupussa ja haalarin selässä. Jotenkin tuntui, että ilman niitä haalari olisi jäänyt vähän tylsäksi. Ja kun ne ovat kuitenkin vain trikoota, eivät ne edes paina/tunnu haalarin läpi. Vielä voisi tehdä haalarin pariksi samasta lehdestä töppöset ja hanskat niin jo luulisi pärjäävän! Vuori on tehty kahdesta kangaskätköistä löytyneestä trikoosta, kun tuo harmaapalloinen ei harmittavasti riittänytkään ihan koko haalarin vuoriksi. Vetoketjutkin löytyivät omasta takaa, joten haalarin kokonaiskustannuksiksi tulikin 5e, jonka tuo fleece maksoi.

 

Villasukat on tehty tällä ohjeella gjestalin alpaca-langasta ja itse asiassa noita sukkia on tullut neulottua muissakin väreissä kun tykästyin tuohon ohjeeseen :)

Lahjapaketin koristeeksi

Tässä jokin aika sitten iski aivan käsittämätön innostus tehdä näitä ruusukkeita/rusetteja, mitä voi sitten laittaa vaikkapa lahjapakettiin koristeeksi. Tulipahan samalla käytyä keräykseen menevät aikakauslehdet vielä kerran läpi, ja aika herkullisen värisiä mainossivuja niistä löytyikin. Alkuperäisen ohjeen löysin täältä mutta muokkasin kyllä ohjeessa annettuja suikaleiden mittoja ja kehittelin lisäksi vähänä pienemmän version sekä aikamoista sorminäppäryyttä vaativan miniversionkin. Eniten pidän kuitenkin tuosta keskikokoisesta.
(kuvassa näkyvä ompelukoneen puola on mukana antamassa vähän mittakaavaa ruusukkeiden koosta)




Tässä mitat, joilla tein omat ruusukkeeni:
isossa leveys: 3/4 tuumaa, pituudet:
3 kpl 10 tuumaa
3 kpl 9 tuumaa
2 kpl 8 tuumaa
1 kpl 3,5 tuumaa
Isoja ruusukkeita tulee yksi  yhdestä sivusta

keskikokoisen leveys 0,5 tuumaa, pituudet:
3 kpl 7 tuumaa
3 kpl 6,5 tuumaa
2 kpl 6 tuumaa
1 kpl 2,5 tuumaa
Keskikokoisia ruusukkeita saat tehtyä kaksi yhdestä sivusta

pienimmän leveys 1/4 tuumaa, pituudet:
3 kpl 3,5 tuumaa
3 kpl 3 1/4 tuumaa
2 kpl 3 tuumaa
1 kpl 1,5 tuumaa

Tällä hetkellä valmiina taitaa olla nelisenkymmentä eri kokoista ruusuketta. Eli varoituksen sana, tähän saattaa jäädä koukkuun :D

12. heinäkuuta 2009

Kaloriton iltapala :)


Pientä iltapalaa tuli tuossa väkerrettyä. Eli askarteluhuovasta leipä, salaatti, kurkku ja tomaatti. Juusto on leikattu keltaisesta softiksesta. Jälkkärinä vielä appelsiinilohko, askarteluhuovasta sekin.